Tervetuloa Tampereen Työväen Nyrkkeilijöiden kotisivuille. Täältä löydät tietoa yhdestä Suomen parhaista nyrkkeilyseuroista, sen valmentajista ja nyrkkeilijöistä.

Tampereen työväen nyrkkeilijät

Historiikki

Tampereen Työväen Nyrkkeilijät, lyhyesti TTN, on vuodesta 1948 toiminut nyrkkeilyseura. Tuolloin Tampereen Yrityksestä irronnut nyrkkeilyjaosto perusti Työväen Urheiluliiton alaisen nyrkkeilyn erikoisseuran. Toiminta lähti rivakasti käyntiin ja ensimmäisen 20 vuoden aikana kilpailuja pidettiin ahkerasti. Myös seuran nyrkkeilijät esiintyivät edukseen sekä kansallisella, että kansainvälisellä tasolla. 1960-luvun loppuun mennessä seuran nimekkäimpiä nyrkkeilijöitä olivat mm. Matti Helenius, Olavi Pakarinen, Alpo Koskinen, Vihtori Matinaho, Kari Järvinen, Taisto Myllymäki, Raimo Kyöperi, Terho Kivimaa jne. Aivan Terävimpään kansalliseen kärkeen TTN:den nyrkkeilijät eivät alkuvuosikymmeninä yltäneet.

Tahti muuttui 1970- luvun alussa, sillä tuolloin seuran valmentajaksi pestautui Suomen kaikkien aikojen ensimmäinen Olympiakultamitalisti Sten Suvio ja tulostakin syntyi. Ensimmäisenä kansallisen tason huippunyrkkeilijänä esiin nousi sarjan 81 kiloa Esa Veikkola, joka voitti nuorten Suomen mestaruuden peräti kolme kertaa vuosina 1971,1972 ja 1973. Suomen mestaruuden senioreissa Esa voitti vielä 1979. Seuran kaikkien aikojen ensimmäisen seniorien Suomen mestaruuden voitti vuonna 1972 sarjassa 63,5 kg Ylivieskasta TTN:hin siirtynyt Pauli Ojakangas.

Vuonna 1973 kesäkuun alussa seuraan tulivat valmentajaksi Matti Hernetkoski ja Osmo Laine, joka voitti seuraavan kauden aikana mm. TUL:n nuorten mestaruuden, nuorten Suomenmestaruuden ja Suomen B-mestaruuden. SM-kisoissa 1974 Laineesta voiton iski Suomen kaikkien aikojen ensimmäinen arvokisamitalisti Kalevi Tervalahti. Muita 1970-luvun TTN:den nyrkkeilijöitä olivat mm. Jukka Saarni, Raine Helenius, Tapio Puikkonen, Jukka Lähteenmäki ja Matti Lyhteilä.

1970-luvun loppupuolella tulivat esiin Tampereen Työväen Nyrkkeilijöiden 1980-luvun tähdet Pekka Laasanen ja Kai Helenius. Molemmilla nyrkkeilijöillä ura huipentui moniin suomenmestaruuksiin, kansainvälisiin turnausvoittoihin yms. Pekka Laasasen oli vuonna 1984 Los Angelesin kisojen olympiaedustaja sarjassa 71 kg. Tuolloin Pekka hävisi ensimmäisellä kierroksella, mutta jälkeenpäin  hän voitti samojen kisojen 81 kilojen kultamitalimiehen Josipovicin vuonna 1987 Göteborgissa käydyssä ottelussa. Pekka käytti tuolloin Josipovicia myös lattiassa.  Kai Helenius puolestaan sijoittui vuoden 1989 EM-kisoissa pronssille ja oli Moskovan MM-kisoissa sijalla 5-8. Samana vuonna Kaitsu palkittiin myös Suomen parhaana nyrkkeilijänä. Muita kansainvälisissäkin kehissä 1980-luvulla käyneitä TTN:den nyrkkeilijöitä olivat mm. Ismo Laasanen, Arto Kettula, Tarmo Vanhamäki ja Timo Paakkunainen.

1990 -luvulla mentiin  erittäin lupaavien juniorien tahdissa. Kovimmat nimet olivat Taisto Keväänranta, Raine Lehtonen, Petri Palomäki, Sami ja Tero Rantala ja Mika  Saartila. Em. nyrkkeilijöistä Raine Lehtonen voitti kolme miesten suomenmestaruutta ja oli mm. EM-edustajana Tanskan Vejlessä 1996. Sami Rantala puolestaan oli Suomen kaikkien aikojen ensimmäinen B-juniorien EM-mitalisti sijoittumalla pronssille sarjassa 57 kg Patralla Kreikassa vuonna 1994. Sami oli myös Suomen edustajana juniorien MM-kisoissa Kuuban Havannassa 1996. Petri Palomäki ja Mika Saartila olivat nuorten EM-edustajia Siofokissa Unkarissa vuonna 1995. Samana vuonna Petri Palomäki voitti nuorten Pohjoismaiden mestaruuden sarjassa 60 kg. Tero Rantala puolestaan voitti nuorten pohjoismaiden mestaruudet vuosina 1998 ja 1999. Tero oli myös nuorten EM-edustaja vuonna 1999.

1997 aloitti harjoittelun TTN:den  tämän hetken ykkösnyrkkeilijä Jussi Koivula. Jussi oli vuonna 1999 B-junioreiden EM-edustaja Azerbaidsanissa. Kolmena seuraavana vuonna Jussi voitti nuorten Pohjoismaiden mestaruudet. Arvokisaedustajana Jussi on ollut vuonna 2000 nuorten MM-kisoissa Unkarissa, 2001 nuorten EM-kisoissa Sarajevossa, 2002 nuorten MM-kisoissa Kuubassa ja 2004 miesten EM-kisoissa Croatiassa, mistä tuli myös paras suomalaissijoitus 5-8. Olympiapaikka oli yhden voiton päässä. GeeBee:n Jussi on voittanut 2002, 2003 ja 2005 sekä Tammerin 2004. Jussi on palkittu myös vuoden 2004 parhaana suomalaisnyrkkeilijänä. Vuonna 2001 Tampereelle muutti myös Jani Rauhala, joka on kymmenen vuoden ajan kuulunut Suomen ehdottomaan eliittiin. Vuoden 2001 jälkeen Jani on voittanut 4 suomenmestaruutta ja voittanut EM-pronssin Permissä Venäjällä 2003. Jani on edustanut kasvattajaseuraansa Lahden Kalevaa ja valmennus on tehty yhteistyössä Lahden Kalevan valmentaja Kari Korhosen kanssa.

Tämän hetken junioreista lupaavimpia otteita ovat esittäneen nuoret Rainer Svart ja Jussi Jurvanen.

TTN:den valmennus on vuosien varrella tapahtunut lähinnä kolmella salilla. Alkuajat harjoiteltiin Frenckelin salilla, kunnes 1960-luvulla siirryttiin Ratinan Stadionin nyrkkeilysalille. Nykyisiin Näsinkallion (Nääshalli) liikuntatiloihin on muutettu syksyllä 1992.

Seuran valmentajista mainittakoon edellä mainittujen Hernetkosken ja Suvion lisäksi 1950-60 luvuilla harjoituksia luotsannut Soini Rinta, 1980-luvun alun jälkeen valmentaneet Ismo Laasanen ja Osmo Laine (Suomen parhaan valmentajan palkinto 2003). 1983-6 valmennustehtävissä toimi myös Tuomo Niemelä. Kuntonyrkkeilyn valmentajina ovat toimineet Ismo Laasasen lisäksi myös Petri Palomäki ja Mika Saartila.

Tampereen Työväen Nyrkkeilijöiden pitkäaikaisemmista toimihenkilöistä mainittakoon aiemmista ”Putte” Lindholm, Väinö Kaakkolammi, Vilho Leppänen, Reijo Toikka, Terho Kivimaa ja Antti Laasanen.